Heidi Haataja: Ikirouta sulaa (Kustannus Mäntypuro, 2018)

JOTAIN VILPITÖNTÄ

Tunnen olevani tarkkailijana jonkinlaisissa juhlissa lukiessani Heidi Haatajan runokokoelmaa Ikirouta sulaa. Juhlavieraita on, mutta he ovat etäällä runon puhujasta, hälisevät jossakin taustalla. Juhlat ovat ulkona. Vaihtuvissa vuodenajoissa puhuja pysähtyy, kuvaa tuntemuksiaan, itseään suhteessa tiloihin joissa elää, itseään suhteessa muihin ihmisiin, ristiriitojaan. Kuvittelen juhlapaikan veden äärelle. Vesi eri muodoissaan mainitaan useissa kokoelman runoissa, sen puuttumiseen kiinnitän huomiota niissä runoissa, missä sitä ei mainita. Keskeneräisyys, ajatus jostakin kesken kaikkisesta sekä kaiken katoavuus ovat kokoelman laitureita. Niihin runot lipuvat pehmeästi tai kolahtaen, puhujan ohjaamina.

Puhuja on (ajoittain viiltävän) rehellinen ja suorasanainen:

”Kirjoitin ystävästäni runomuotokuvan. // Hän aikoi polttaa sen päästäkseen siitä eroon. // Kutsui runoani koristelluksi small talkiksi. // Analyyttinen lokerointi on yksi tapa polttaa idea.” (kokoelmasta Ikirouta sulaa)

Kokoelman runot ovat tarinallisia ja niukkoja. Ne kuvaavat arkisia hetkiä, jokapäiväisiä asioita ja siinä ohessa kuin varkain jotain muuta, sen itsestään selvän tai näennäisen yksinkertaisen, joka on helppo ohittaa. Runoista saa kiinni, ja jotain vilpitöntä niissä on.

”He purkavat raskasta neulosta / syliini. // Heitä on niin monta. // Kerään kasan ja / mietin mitä teen. / Heitänkö takaisin sotkuisen vyyhdin? // Kannan sen roskiin.” (kokoelmasta Ikirouta sulaa)

Runoilijan edellinen teos ilmestyi kahdeksan vuotta sitten. Esikoisteos Syntymä (julkaistu nimellä Heidi Rundgren, omakustanne 2010) voitti Möllärimestari-kilpailun runokokoelmat-sarjan vuonna 2012. Syntymän runot ovat juurevia, vereviä, konkreettisia ja niissä on paljon kuvallisia yksityiskohtia. Ikirouta sulaa -teoksen runot ovat kevyempiä. Niiden syke on huomattavasti hitaampi ja ilmaisu on pelkistetympää.

”nainen soittaa vanhaa pianoa / toinen istuu sohvalla ja ompelee ristipistotyötä // pistojen rytmi mukautuu musiikin tahtiin // naisten välissä on tyhjä tila / joka sisältää kaiken” (Syntymä)

Esikoisteoksessa runon puheen kohteella on selkeämmät ääriviivat. Ikiroudan runot ovat toteavia ja niiden yleisö on hankalammin hahmoteltavissa. Ehkä puheen kohde on universaali sinä, satunnainen kuka tahansa.

Heidi Haataja on liminkalainen runoilija. Kustannus Mäntypuro on liminkalainen kustantamo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *