Käsitöitä, Netflixiä ja HBO:ta

Rakastan (tv-)sarjoja ja olen intohimoinen neuloja ja virkkaaja. On hankala asettua sohvan nurkkaan ilman käsityötä, vaikka silloin tällöin sohvalla on seuraakin. Viime talven ja kevään aikana katsoin koko Good Wife -sarjan ja samalla neuloin aikuiselle pojalleni Red heart soft -akryylilangasta  pehmeän neulepuseron.

Silloin aikoinaan, kun Good Wife tuli televisiosta, en siitä jaksanut innostua, mutta nyt se oli talvipäiviin sopiva seuralainen. Suosikkihahmojani sarjassa ovat sivuhenkilöinä esiintyneet hauskat ja ah niin ihanan dramaattiset Jackie Florrick (Mary Beth Peil), Marissa (Sarah Steele) ja hänen isänsä Eli Gold (Alan Cumming).

Pojan toiveena oli Mercedes Bentzin logo puseron hihaan. Neuloin pienen taskun ja siihen kirjoneuleena logon. Kiinnitin taskun puseroon kun se oli muuten valmis. Logoon löysin ohjeen muistaakseni Pinterestistä. Puseron tein ilman ohjetta.

Jostain syystä valmiit neuleohjeet hyvin harvoin sopivat käsialalleni. Aina ei juuri siihen lankaan, millä olen aikeissa neuloa, löydy kaipaamaani ohjetta. Niinpä välillä valmiita ohjeita joutuu soveltamaan. Yksinkertaisen neulepuseron voi suunnitella itse. Helpointa on neuloa koetilkku, laskea siitä neuletiheys ja neuletiheyttä soveltaen suunnitella työ neuleen saajan mittoihin sopivaksi. Tämän neuleen hihoista tuli alkuun liian pitkät ja leveät. Purin hihat puoliväliin ja neuloin ne uudelleen. Neuleen osat odottivat laatikossa kokoamista kesän ajan. Neuleesta tuli pehmeästi päälle asettuva ja se sopii hyvin omistajalleen.

 

 

 

 

 

Kesällä neuloin eräälle elokuussa syntyneelle vauvalle muutamia vaatekappaleita. HBO:n Big Little Lies ja minisarja Five Days tuli siinä ohessa katsottua.  Molemmat sarjat olivat hyytäviä ja niiden käänteet yllättivät. Five Days jäi pitkäksi aikaa mietityttämään. Sen henkilöhahmoista muutama oli niin sydäntä raastava kaikessa epätäydellisyydessään, herkkyydessään, rehellisyydessään ja inhimillisyydessään, erityisesti Kyle jota Rory Kinnear mestarillisesti esittää, että sarjan tapahtumat ja epäoikeudenmukaisuudet tulivat uniini useana yönä.

Kuvassa Drops Baby Alpaca Silk -langasta neulottu vauvan neuletakki. Lanka oli minulle pettymys. Työn päätteleminen nätisti oli toivotonta. Päätellyt langanpäät jäivät hapsottamaan nurjalle puolelle. Langanpäät eivät suostuneet pysymään piilossa. Liekö turhan liukas lanka… mutta nuttu on pehmeä. Lankaa jäi, joten saatan tehdä siitä jossain vaiheessa itselleni kaulahuivin, jossa hyödynnän langanpäät jollain tapaa enkä yritäkään päätellä niitä piiloon.

 

Tervetuloa!

Olen keski-ikäinen taiteilijasielu. Asun tätä taloa yhdessä mieheni ja koiriemme ja kissojemme kanssa. Satunnaisesti talossa viipyy myös muita perheenjäseniämme. Mieheni ajaa rekkaa ja on paljon poissa kotoa. Minulla taas ei ole kokoaikaista leipätyötä, vietän aikani pääasiassa kotona. Puuhailen erilaisten luovien asioiden parissa, ja niistä kirjoitan tänne.

Olen ennen kaikkea kirjoittaja. Kirjoittaminen on elämäntapa ja läsnä kaikessa olemisessa. Tähän mennessä kuusi käsikirjoitustani on löytänyt kustantajan ja päätynyt kirjoiksi asti. Kirjoitan runoa ja proosaa. Tällä hetkellä työn alla on muutama käsikirjoitus. Ne ovat ilmaantuneet työpöydälleni kuluneen kolmen vuoden aikana.

Muita intohimojani ovat piirtäminen, maalaaminen, keramiikka, käsityöt, televisiosarjat.

Minulla on voimakas taipumus jahkailuun. Tätäkin sivustoa olen suunnitellut pari vuotta. Ei se ole, kuin tekee vain, sanoi perheenjäsen toissapäivänä. Toinen perheenjäsen auttoi minua eilen asentamaan wordpressin uuteen webhotelliini.

Tervetuloa maailmaani!